Tekstit

Viikko 3

 Maanatai-keskiviikko Maanantaina maltalla oli jokin vaalipäivä, joten töitä ei ollut ja moni kauppa oli kiinni. Tiistaina ja keskiviikkona töissä tein perus sähköasennuksia. Loppuviikko Loppuviikko hengailtiin kämpillä ja käytiin uimassa eri rannoilla.

Viikko 2

Kuva
Maanantai-Keskiviikko Aloitin työt maanantaina työmaalla. Tein siellä valaistusta. Tiistaina ja keskiviikkona olin eripaikassa töissä, jossa asensin pistorasioita. Torstai-perjantai  Ei tapahtunut mitään erikoista. Käytiin silent cityssä ja rannalla. Viikonloppu Käytiin st.peters pool rannalla ja oltiin kaupungilla.

Viikko 1

Kuva
Sunnuntai Saavuttiin maltalle noin klo 12.00. Odotimme, että saamme asuntoon avaimet. Kun saatiin avaimet vietiin kamat kämpille ja lähdimme ulos kiertelimme ulkona ja käytiin kaupassa. Maanantai-keskiviikko Maanantaiana aamulla meillä oli tapaaminen future focuken toimistolla. Siellä selvisi, että minun työt alkavat keskiviikkona. tiistaina kävimme rannalla ja kierreltiin kaupunkia. tiistaina myös selvisi, että työt eivät alakkaan vielä keskiviikkona. Keskiviikkona kierreltiin ja oltiin rannalla. Keskiviikkona pomo laittoi viestiä, että huomennakaan ei ole töitä.  Torstai-perjantai Torstaina ei tehty hirveästi mitään myös selvisi, että perjantaina ei ole töitä joten ensimmäinen viikko oli vapaata. perjantaina käytiin keskustassa. Viikonloppu Lauantaina käytiin veneretkellä ja oltiin kaupungilla. Sunnuntaina selvisi, että aloitan työt maanataina.